Studio Amalia, valokuvaamo

Galleria / Kuvauksesta / Uutiset / Yhteystiedot / Koevedokset

Hääkuvaus

Hääkuvauksen suunnittelun aloitan yhdessä hääparin kanssa. Käymme läpi mahdolliset toiveet ja paikat kuvauksen suhteen. Pyrin toteuttamaan hääparin toiveet ensisijaisesti, joskin tuon mielelläni perinteisten otosten ja hääparin toiveiden lisäksi omaakin näkemystä kuviin.

Hääpäivän kuvaus voidaan halutessanne aloittaa jo alkuvalmisteluista lähtien, joko kotonanne tai muualla. Monesti valmistelukuvista tulee hauskoja ja tunteita herättäviä, kun ne ovat vielä täynnä jännitystä ja odottamista.

Potrettikuvaukseen kannattaa varata aikaa noin 1 h. Kun on rauhassa aikaa vaihtaa kuvauspaikkoja ja asentoja, sekä kokeilla erilaisia ideoita, tulee kuvista heti rennompi vaikutelma. Potrettikuvaus on hyvä ottaa esimerkiksi ennen vihkimistä, tai heti vihkimisen jälkeen. Tällöin on yleensä vielä meikit ja kampaukset hyvin, ja loppuillan saa rentoutua ja juhlia rauhassa, välittämättä enää kuvauksesta.

Potrettikuvausaika kannattaa ilmoittaa myös vieraille, jolloin myös he tietävät, että hääpari on poissa jonkin aikaa.